Ruusuomena

Ruusuomena
Item# Ruusuomena-taidekortti

Lahjan luonne


Ruusuomena -Kuolemattomuuden kultainen hedelmä-
Kasvitieteellinen nimi: Syzygium jambos (Myrtaceae)

PUUN ALLA VOI AJATELLA HYVIÄ AJATUKSIA

Ruusuomena on sadunhohtoinen tropiikin hedelmäpuu. Ruusuomena ei ole ruusu eikä omena vaan kuuluu myrttikasveihin (virallinen suomenkielinen nimi: Rusojambolaani). Ruusuomena on alunperin kotoisin Malesiasta, mutta se on levinnyt laajalti maailman tropiikkiin. Aasiassa Ruusuomenaa sanotaan kuolemattomuuden kultaiseksi hedelmäksi. Kerrotaan, että Buddha koki valaistumisensa juuri Ruusuomenapuun alla istuessaan.

KUKILLA TUPSUT – HEDELMILLÄ KRUUNUT

Ruusuomena kukkii kauniisti valkoisin tupsumaisin kukin. Puu kantaa hedelmää tammikuusta heinäkuuhun. Ruusuomenan makoisat hedelmät ovat vaaleanvihreitä ja pienen omenan näköisiä. Kunkin hedelmän päässä on ikäänkuin pieni kruunu. Hedelmä on terveellinen ja se tuoksuu vienosti ruusulle. Ruusuomenoista valmistetaan myös ruusuvettä, jota on vaikea erottaa ruusunlehdistä tehdystä ruusuvedestä.

PUU HOITAA HELLIEN

Ruusuomenan kuorta käytetään kansanperinteessä astman hoidossa. Kukkateetä käytetään kuumeen alentamiseen ja lehtikeite tuo lievityksen arkoihin silmiin.
Euro : 199.00
Ruusuomena
@@@@@@@@@@@@@@

YHTEYSTIEDOT:

PUHELIN: +507 6780 3508 (soita whatsapp puhelu tai kirjoita meille whatsapp viesti)

@@@@@@@@@@@@@@